torstai 7. maaliskuuta 2013

Kiikari paras väline komeetan havaitsemiseen


Komeetta PanSTARRSin näkyminen puolituntia
auringonlaskun jälkeen. Piirroksessa on

komeetan kirkkautta ja pyrstön pituutta
huomattavasti liioiteltu 
havainnoillisuuden vuoksi. Todellisuudessa 
komeetta on ehkä juuri ja juuri nähtävissä 
paljain silmin. Piiros Kari A. Kuure.

Aivan muutaman vuorokauden kuluttua on mahdollisuus nähdä komeetta C/2011 L4 (PanSTARRS) noin puolisen tuntia auringonlaskun jälkeen. Edellytyksenä on, että pilvisyyttä ei ole läntisessä horisontissa ja komeetasta muodostuu riittävän kirkas. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että aivan jokamiehen kohdetta siitä ei tule mutta tähtiharrastajat sen voivat hyvinkin bongata huomattavan vaalealta iltataivaalta.

Oheinen piirros esittää komeetan näkymistä Tampereen horisontissa puolituntia auringonlaskun jälkeen 10. Maaliskuuta alkaen parin viikon ajan. Komeetta liikkuu tähtitaivaalla kohti pohjoista, joten sen näkyminen ilta illan jälkeen pitäisi parantua. Samaan aikaa komeetan kirkkaus himmenee, joka puolestaan heikentää näkemisen mahdollisuuksia. Niinpä voi olla aika uskallettua väittää, että komeetan näkeminen on helppoa, sitä se ei ole. Sen sijaan jos onnistut näkemään sen, niin voit pitää itseäsi a) onnekkaana tai b) taitavana havaitsijana.

Kiikari on siis paras apuväline komeetan metsästyksessä. Aseta se kamerajalustalle ja etsi kompassin avulla horisontista lännen ilmansuunta. Tämän jälkeen haravoit oletettua komeetan sijaintapaikkaa kiikarilla sivusuunnassa edestakaisin. Pyyhkäisyliikkeen tulisi olla rauhallinen mutta jatkuvaa, jolloin komeetta saattaa ilmaantua silmän herkimpään osaan. Tämän jälkeen se pitäisi näkyä normaalisti.

Jos komeetta on riittävän kirkas, sitä voi yrittää valokuvata. Järjestelmäkamera keskipitkällä (¨300 mm) teleobjektiivilla voi olla hyvä arvaus sopivasta optiikasta. Lyhyempikin optiikka voi tuottaa mielenkiintoisia kuvia. Jos komeetan pyrstö on lyhyesti näkyvissä, silloin voi vaihtaa jo hieman pidempään optiikkaan. Itse olen ajatellut käyttää 120/600 mm kaukoputkea, sillä se tuotti aikoinaan hyvä lopputuloksen komeetta McNaughtia kuvatessa. Kuvakenttä oli vielä sen verran laaja, että pyrstökin tuli kuviin mukaan.

Automaattivalotus yhdistettynä valotuksen haarukointiin luultavasti tuottaa parhaimman tuloksen, jos pilvisyyttä ei ole. Tarkista kuitenkin ottamiesi kuvien onnistuminen ja säädä kameran asetuksia tilanteen mukaan tai siirry tarvittaessa täysin manuaaliseen valotukseen.

Jos pilvisyys on sen verran haittana, että valokuvaamisesta ei tule oikein kunnolla mitään, mutta visuaalisesti pystyt komeetan näkemään, silloin on aika ottaa käyttöön suunnitelma B. Piirrä näkemästäsi lyijykynäpiirros muistikirjaan tai vaikkapa valkoiselle kopiopaperille. Tarvittaessa voit merkitä muitakin yksityiskohtia itse komeetasta, havainto-olosuhteista jne. Merkitse muistiin myös ilmansuunta, päivämäärä ja kellonaika, sekä käytetty havaintovälinen, niin havaintosi on valmis.

Kun olet onnistunut havaitsemaan komeetan joko visuaalisesti tai kuvaamalla, muistathan tehdä raportin Taivaanvahtiin.  Sieltä voit nähdä mitä muuta komeettahavaitsijat ovat nähneet tai valokuvanneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti